perjantai 26. tammikuuta 2018

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Like 2017
Sivuja: 300

Palm Beach Finland jatkaa samaa tyyliä kuin Mies joka kuoli. Tarinallisesti niillä ei ole mitään yhteistä, mutta muuten ne ovat selvästi sukua toisilleen.

Etelä-Suomalaisen pikkukaupungin lähellä olevan lomakylän omistaja on keksinyt, että "Palm Beach Finland" kuulostaa myyvemmältä nimeltä kuin vaikkapa "Heikin mökit", erityisesti ulkomaisten asiakkaiden mielestä. Sanoihin "Palm Beach" liittyvä mielikuva on samalla lomakylän omistajan visio paikkansa tulevaisuudesta, ja turhasta vaatimattomuudesta häntä ei ainakaan voi syyttää. Suurten suunnitelmien tiellä on vain yksi seikka: hän ei omista rantaa aivan kokonaan, vaan välissä on yksi omakotitalo, johon on juuri asettunut aiempaan kotiinsa palannut Olivia Koski. Tuo tontti pitäisi saada ostettua, muttei aivan millä tahansa hinnalla. Siksi asialle lähetetään kaksi kotikutoista "torpedoa" viemään sopivanlaatuinen viesti, joka ehkä saisi taivuteltua asukkaan luopumaan kodistaan sopuhintaan.

Asiat eivät suju aivan käsikirjoituksen mukaan, ja pian Olivia Kosken keittiöstä löytyykin kuollut mies. Tapausta ryhtyy selvittämään Keskusrikospoliisin peitetoimintayksikön tutkija. Myös kuolleen miehen veljellä Holmalla, joka sattuu olemaan ihan oikea ammattirikollinen, on asiassa omia intressejään.

Tässä on suunnilleen kirjan asetelma. Juonen osalta pätee sama mitä kirjoitin kuolleen miehen yhteydessä: sellaisenaan se kärsisi uskottavuusongelmista, mutta tällaisessa mustassa komediassa juoni ei ole niin tärkeässä osassa, että se vahingoittaisi lopputulosta.

Ensikosketukseni Tuomaisen kirjoihin oli Veljeni vartija, ja sen yhteydessä mainitsin kirjan tyylistä löytyvän yhtäläisyyksiä loistavan Arto Salmisen kanssa. Näissä kahdessa viimeisimmässä tuo yhteys on jälleen havaittavissa, ja tässä kirjassa mielestäni vielä enemmän kuin edellisessä. Tämä on luettava vain ja ainoastaan plussaksi.

Kuolleen miehen kohdalla lausuin näin: "En usko, että kukaan voisi luoda uraansa pelkästään tällaisten kirjojen varaan". Vedän sanani takaisin. Jos Tuomainen jatkaa tällä samalla tavalla, niin en välitä yhtään vaikkei hän ikinä enää kirjoittaisi mitään muuta. Tämä on vain niin mainiota luettavaa!

Ainoa seikka, mikä minua jäi pikkuisen harmittamaan oli se, ettei Holman hahmo saanut enempää sivutilaa. Hän toi minulle mieleen Menetetty maa -kirjan Anton Chigurhin. Molemmat ovat täysin kylmäverisiä rikollisia, joille toisen ihmisen hengen riistäminen on käytännönläheinen ja arkipäiväinen asia: niin tehdään, jos se sattuu olemaan näppärin keino päästä päämäärään. Omasta mielestäni tällaiset hahmot ovat niin kiinnostavia, että heissä olisi aihetta omaksi kirjakseenkin.

perjantai 15. joulukuuta 2017

Mia Vänskä: Saattaja

Mia Vänskä: Saattaja
Atena 2011
Sivuja: 308

Tällä kertaa on jälleen luvassa kauhua. Saattaja on kirjailijan esikoisteos, ja muistelen sen saaneen ilmestyessään hyvin näkyvyyttä kirjablogeissa. Viime aikoina en ole enää liiemmin blogiskeneä seurannut, joten myöhemmistä vaiheista en osaa sanoa mitään.

Kirjan päähenkilö Lilja muuttaa vuosien jälkeen takaisin lapsuudenaikaiseen kotitaloonsa. Edelliset asukkaat ovat muuttaneet kiireellisesti pois, ja tokihan talossa alkaa tapahtua kummallisia asioita. Ennen pitkää Lilja saa tietää omaavansa aivan erityisen kyvyn, johon kirjan nimikin viittaa.

Kovin usein tuntuu olevan niin, että kauhua on helpon tuntuista kehitellä siihen asti, kunnes täytyy ruveta selittämään tai ratkomaan asioita. Tuntemattomat, selittämättömät ilmiöt arkipäiväisessä ympäristössä tuntuvat pelottavilta, mutta tapana on, että tarinan edetessä niille tehdään jotain: selitetään tai selätetään. Ja siinä samaisessa kohdassa tarinat alkavat heiketä; juonen kuljetus ei enää olekaan yhtä helppoa, ja kovin usein tuntuu mukana olevan jonkinlaista toimintarymistelyä, josta en itse jaksa syttyä tippaakaan.

Edellä mainittu pätee - valitettavasti - tälläkin kertaa. Liljan kyky on varsin kiinnostava, ja siitä olisi oman aavistukseni mukaan voinut saada enemmänkin irti. Kykyä olisi varmasti ollut mahdollista käyttää jollain tapaa hyväkseen, mutta tähän mahdollisuuteen ei ole tartuttu. Plussaa annan siitä, että perheväkivaltaan liittyvän ilmeisen juonenkäänteen kirjailija on osannut välttää, vaikka toisaalta hieman toivoinkin saavani siitä lukea.

Kyllä tämä ilman muuta olemassaolonsa kykenee oikeuttamaan, ja pidän todennäköisenä, että luen jonkun toisenkin Vänskän kirjan jossain vaiheessa. Ei näitä liikaa vastaan tule.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Maurice Leblanc: Arsène Lupin, herrasmiesvaras

Maurice Leblanc: Arsène Lupin, herrasmiesvaras
Suomennos: Jalmari Finne
E-painos Oy 2013, alkup. 1907
Sivuja: 182

Arsène Lupin on tuttu nimi, vaikka kirjoissa hän tuleekin minulle vastaan nyt ensimmäistä kertaa. Käsittääkseni tämän tekijänoikeudet ovat jo vanhentuneet, joten e-kirjankin saa ladata itselleen laillisesti ihan ilmaiseksi. Näin kirjabloggaajan kannalta huonona puolena on se, ettei kirjalle silloin ole olemassa kunnollista kansikuvaa, vaan samanlainen olisi todennäköisesti tarjolla muillekin vastaaville: tekstit vain vaihtuisivat kannen pysyessä muuten samana.

Tässä kirjassa on seitsemän tarinaa, alkuperäisteoksesta on jostain syystä jätetty kaksi suomentamatta. Tarinat ovat toisilleen kronologista jatkumoa, ja voisivat sikäli muodostaa yhtenäisenkin kirjan, joskin se olisi silloin kovin sirpaloitunut.

Arsène Lupin on siis maailman taitavin varas, mutta samalla henkeen ja vereen herrasmies. Hänen röyhkeydellään ei näytä olevan mitään rajaa, sillä hän saattaa esim. ilmoittaa uhrilleen jo etukäteen, että tämä voi toimittaa Lupinin luettelemat esineet hänelle jo valmiiksi, tai vaihtoehtoisesti hän tulee itse varastamaan ne ilmoittamallaan ajanhetkellä, mutta siinä tapauksessa hän vie enemmän. Luonnollisesti tähän kuuluu se, että Lupin mainitsee jonkun esineen olevan väärennös eikä se siksi häntä kiinnosta, samoin kuin se, ettei kenenkään muun kuin omistajan edes pitäisi tietää, mitä kokoelmiin edes kuuluu. Sanalla sanoen Lupin siis tekee asioita, joiden pitäisi olla mahdottomia. Eräänlainen taikuri siis.

Nämä ovat vanhoja tarinoita, ja tietenkin aikaansa sidottuja. Toisaalta, en näe mitään estettä sille, etteikö näin taitava varas kykenisi toimimaan menestyksekkäästi nykypäivänäkin. Kohteet ja toimintatavat vain olisivat erilaisia, mutta esim. valepuvut ja naamioituminen toimisivat epäilemättä edelleen, enkä usko että ihmisten herkkäuskoisuus tai johdateltavuus olisivat muuttuneet yhtään miksikään. Pikemminkin nykypäivän teknologian monimutkaisuus on johtanut siihen, että tavallisilla ihmisillä on entistä vähemmän mahdollisuuksia tietää sitä, miten asioiden pitäisi toimia, ja kenties vain asiantuntija voi havaita sen, että jossain järjestelmässä onkin vikaa.

Nämä ovat viihdyttävää luettavaa, ja tietyllä tapaa ajattelen niiden kuuluvan lukijoiden yleissivistykseen. Kunpa vain voisi saada nykypäivään sovitetun version! Siinä valossa en yhtään ihmettele, että nämä ovat olleet kovin suosittuja.