Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Like 2016
Sivuja: 301

Kirja alkaa vauhdikkaasti: heti ensimmäisessä kohtauksessa päähenkilö Jaakko Kaunismaa, Haminalainen sienialan yrittäjä, saa kuulla kuolevansa. Ei kovin järisyttävä uutinen noin yleensä, mutta Jaakon kohdalla tuo hetki koittaisi varsin pian, muutaman päivän tai viikon kuluttua. Tällaiset asiat on tapana jakaa läheisten kanssa, ja niin Jaakkokin aikoo tehdä. Kotiin palatessaan hän joutuu toteamaan, ettei tilaisuus ole kaikkein otollisin, koska vaimo onkin parhaillaan suorittamassa sukupuoliaktia sienifirman työntekijän kanssa.

Vaikka elämäntilanne on melkoisesti muuttunut aamusta, jolloin hän vielä meni lääkäriin pitkittyneen flunssan johdosta, ei Jaakko häkelly. Hän päättää yrittää selvittää, kuka hänet on myrkyttänyt. Lähtökohta tarinan kirjoittamiselle on mitä mainioin: jos ihminen tietää kuolevansa pian, hän on vapaa monista itsestäänselvyyksinä pitämistämme lainalaisuuksista, ja siitä seikasta kirjailijan on hyvä ammentaa.

Tässä on kyse ilman muuta dekkarista, mutta tyylilaji on musta komedia. Jos dekkareita julkaistaankin päätähuimaavaa tahtia, niin olen kokolailla varma, että tämä erottuu silti joukosta. Aiemmat kokemukseni Tuomaisen kirjoista ovat olleet kaksijakoisia: joihinkin olen ihastunut, ja toiset eivät ole oikein sytyttäneet. Mies joka kuoli kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Jos tämä tarina olisi kirjoitettu ihan tavallisena dekkarina, niin olisin pitänyt joitain juonenkäänteitä pitkästyttävän epäuskottavina, mutta tällaiseen tyyliin yhdistettynä ne toimivatkin ihan hyvin.

Minulle tämä oli oikein piristävän erilainen kirja. En usko, että kukaan voisi luoda uraansa pelkästään tällaisten kirjojen varaan, mutta yksittäisenä tapauksena tämä toimii hyvin. Suosittelen kokeilemaan!

En malta olla mainitsematta: tällä kertaa pidän todennäköisenä, että kirjan päähenkilö ei tule esiintymään kokonaisessa dekkarisarjassa :)

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä

Pertti Mustajoki: Vähennä kaloreita ilman dieettiä
Duodecim 2016
Sivuja: 144

Laihdutuskirja? Uutta tässä blogissa, mutta muuten näitä lienee vaikka kuinka paljon. Kyselyissä varsin merkittävä osa suomalaisista kertoo yrittäneensä laihduttaa viimeisen vuoden aikana. Yleensä laihdutusta ajatellaan kuurina, jonka aikana kärvistellään ja paino putoaa, ja sen jälkeen voidaan taas rypeä ja mässäillä - ja kerätä pudotettu paino takaisin korkojen kera.

Professori Mustajoen lähtökohta painonpudotukseen on hyvin käytännöllinen: ei dieettejä, koska ne eivät yleensä toimi. Jos toimisivat, ei tätä kirjaa tarvittaisi. Sen sijaan tarjolla on kymmeniä ihan konkreettisia keinoja, joilla kaloreiden saantia voi vähentää pitkällä tähtäimellä ja siten laihtua "kuin itsestään". Kaikki keinot ovat hyvin perusteltuja, taustalla on valtaosin ihan oikeaa tutkimustietoa. Siihen nähden, miten paljon ravintoasioista nykyään kirjoitetaan, on mukana hämmästyttäviäkin seikkoja, mutta silti varsin uskottavia.

Näin insinöörinä tämä kirja oli minulle mieluinen: lähestymistapa on käytännöllinen ja kaikki on erittäin järkeenkäypää. Tunnistin välittömästi useita kohtia, joiden suhteen olen toiminut väärin, ja jo kertakokeilulla huomasin niiden ongelmien olevan ratkaistavissa.

Millaisia nämä taikakeinot sitten ovat? Otetaan muutama esimerkki (nämä ovat omia käsityksiäni, eivät Mustajoen tekstiä):

1. Juoma ei tee kylläiseksi. Nesteet poistuvat mahalaukusta niin nopeasti, että ne eivät ehdi vaikuttaa kylläisyyden tunteeseen. Sen vuoksi kaikki juomasta saadut kalorit ovat kylläisyyden kannalta ylimääräisiä.
2. Suurelta lautaselta syödään enemmän. Jos syön pieneltä lautaselta annoksen ruokaa, tunnen itseni kylläiseksi. Jos syön sen saman annoksen suuremmalta lautaselta, jolla määrä vaikuttaa pienemmältä, en tulekaan yhtä kylläiseksi.
3. Maha ei tunnista kaloreita. Jos syön pienehkön määrän hyvin kaloritiheää ruokaa, en tule kylläiseksi, koska määrä on pieni, vaikka kaloreita onkin tullut jopa yli tarpeen. Jos sen sijaan syön vain pienen määrän kaloritiheää ruokaa ja täydennän sitä jollain kaloriköyhällä kuten kasviksilla, tulenkin kylläiseksi, koska ruoan määrä on riittävä. (Tässä kohtaa on huomautettava, että pelkistä kasviksista ei tule kylläiseksi, eli sitä "oikeaakin ruokaa" on oltava mukana.)
4. Tee kaloritiheiden ruokien syöminen vaivalloisemmaksi. Laita ne pois näkyvistä ja sen sijaan laita näkyville ja hyvin saataville jotain, mitä voi turvallisin mielin napostella. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Vastaavan kaltaisia neuvoja on tarjolla tosiaan kymmeniä. En aio spoilata niitä tämän enempää. Jos kiinnostus heräsi, niin suosittelen ilman muuta lukemaan kirjan kokonaan.

Kuten laihdutus aina, vasta pitkän ajan tulokset ovat ratkaisevia. Itse olen ehtinyt noudattaa näitä ohjeita - tai siis vain pientä osaa niistä - vasta viikon verran. Olen tehnyt kourallisen muutoksia, ja ne ovat tuntuneet toimivilta. Nälkää en ole joutunut tuntemaan lainkaan, enkä muutenkaan tekemään mitään vastenmielistä. Kaikki muutokset ovat olleet sellaisia, että kuvittelen voivani jatkaa niitä hamaan iäisyyteen saakka. Yksikään ei ole sellainen, josta ajattelisin että kärvistelen sen kanssa nyt jonkin aikaa / siihen asti että paino on pudonnut tms. En siis odota, milloin tämä loppuu ja saan taas syödä.

Aika näyttää, miten hyvin tämä toimii. Sitä saa kaikin mokomin minulta tiedustella, vielä aikojenkin kuluttua :)

(Sivuhuomautuksena voisin mainita, että noin vuosi sitten pudotin painoani yli kymmenen kiloa karppaamalla. Sitäkin tapaa pidän toimivana, sillä paino putosi varsin nopeasti ja kuurin jälkeen terveys oli muutenkin mallillaan. Paino ei ole vuodessa tullut takaisin, mutta ei toisaalta ole myöskään pudonnut enempää, kuten olin hieman toivonut. Karppaus oli kuitenkin selkeästi dieettiluontoinen, pysyvästi minusta ei siihen olisi. Myöskin kynnys uuteen karppausharppaukseen tuntuu kovin korkealta.)

Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus

Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus - esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista
Into 2017
Sivuja: 200

Kustantajan esittelyn mukaan Anto Leikola on ehtinyt julkaista jo parikymmentä esseekokoelmaa ennen tätä. Minä en ole niihin tutustunut, eikä Leikolan ala biologia muutenkaan ole sieltä tutuimmasta päästä. Näitä esseitä ei ole kirjoitettu tätä kokoelmaa varten, vaan kaikki on julkaistu jo aiemmin jossain vuosina 1998-2010.

Hauska yhteensattuma on siinä, että myös Leikola sivuaa lyhyesti samaa tietoisuuden ongelmaa kuin Pentti O. Haikonen juuri edellisessä bloggauksessani, vaikkei se esseen varsinainen aihe olekaan. Melko laveasta maininnasta (tieteestä, luonnosta ja kulttuurista) huolimatta fokus on kuitenkin pitkälti juuri biologiassa: darwinismia, ihmistä eläimenä ja mekanismina, geenejä useammaltakin kantilta, mutta toki myös tiedettä yleensä ja onhan siellä se kulttuurikin mukana.

Leikolan tekstit ovat ihan kiinnostavia. Sanan "ihan" saa tässä käsittää miten haluaa. Mitään suuria järistyksiä tämä ei minussa saanut aikaan. Kirjoittaja on selvästikin varsin kokenut sekä alallaan että kirjoittajana. Nämä ovat melko leppoisia esseitä. Niissä ei ole sellaista vimmaisuutta ja asian julistamisen paloa kuin joillain kirjoittajilla saattaa olla. Onhan se kyllä ymmärrettävääkin: Leikola on takuulla ehtinyt saada suurimman julistamisen palonsa sammutettua jo aikoja sitten.

Sujuvaa luettavaa, mutta ei jättänyt juurikaan ajattelemisen aihetta ainakaan minulle. Todennäköisesti biologeille tämä antaa enemmän, tai sitten ei, jos aiheet ovat jo tulleet käsitellyiksi.