perjantai 3. marraskuuta 2017

Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus

Anto Leikola: Sammakoiden nahkea todellisuus - esseitä tieteestä, luonnosta ja kulttuurista
Into 2017
Sivuja: 200

Kustantajan esittelyn mukaan Anto Leikola on ehtinyt julkaista jo parikymmentä esseekokoelmaa ennen tätä. Minä en ole niihin tutustunut, eikä Leikolan ala biologia muutenkaan ole sieltä tutuimmasta päästä. Näitä esseitä ei ole kirjoitettu tätä kokoelmaa varten, vaan kaikki on julkaistu jo aiemmin jossain vuosina 1998-2010.

Hauska yhteensattuma on siinä, että myös Leikola sivuaa lyhyesti samaa tietoisuuden ongelmaa kuin Pentti O. Haikonen juuri edellisessä bloggauksessani, vaikkei se esseen varsinainen aihe olekaan. Melko laveasta maininnasta (tieteestä, luonnosta ja kulttuurista) huolimatta fokus on kuitenkin pitkälti juuri biologiassa: darwinismia, ihmistä eläimenä ja mekanismina, geenejä useammaltakin kantilta, mutta toki myös tiedettä yleensä ja onhan siellä se kulttuurikin mukana.

Leikolan tekstit ovat ihan kiinnostavia. Sanan "ihan" saa tässä käsittää miten haluaa. Mitään suuria järistyksiä tämä ei minussa saanut aikaan. Kirjoittaja on selvästikin varsin kokenut sekä alallaan että kirjoittajana. Nämä ovat melko leppoisia esseitä. Niissä ei ole sellaista vimmaisuutta ja asian julistamisen paloa kuin joillain kirjoittajilla saattaa olla. Onhan se kyllä ymmärrettävääkin: Leikola on takuulla ehtinyt saada suurimman julistamisen palonsa sammutettua jo aikoja sitten.

Sujuvaa luettavaa, mutta ei jättänyt juurikaan ajattelemisen aihetta ainakaan minulle. Todennäköisesti biologeille tämä antaa enemmän, tai sitten ei, jos aiheet ovat jo tulleet käsitellyiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti