Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Miika Nousiainen: Maaninkavaara
Otava 2009
Painetussa kirjassa sivuja: 351
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Äänikirjan kesto: 9h 20min

Jarkko Huttunen on lupaava nuori juoksija, jota hänen isänsä Martti valmentaa. Huttusen perhettä kohtaa suru-uutinen, kun Jarkko on kadonnut laivalta palatessaan Ruotsista kisamatkalta. Auttaakseen isäänsä surutyössä Jarkon pikkusisko Heidi ilmoittaa, että hän voi aloittaa juoksemisen uudelleen, ja isä saa valmentaa häntä.

Martti suhtautuu juoksemiseen vakavasti. Todella vakavasti. Niin vakavasti, että millään muulla ei ole merkitystä, kuin juoksemisella. Kestävyysjuoksemisella. Ja kun sanotaan että millään ei ole väliä, niin se todella tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että juokseminen on tärkeämpää kuin yhtään mikään muu. Koulunkäynti, ystävät, perhe-elämä, elämä yleensäkin - kaikki saa väistyä sen tieltä, että Heidistä tehdään Juoksija.

Eipä sillä, on juoksu täyttänyt Martin elämän muutenkin. Alussa on huvittavaa kuunnella, kun perheen pää kierrättää perhettä katsomassa entisten juoksijoiden patsaita ja kotitaloja. Kaikki tekemiset peilataan aina siihen, mitä Paavo Nurmi on joskus tehnyt, Lasse Virén sanonut tai Pekka Vasala aikonut. Jos Kaarlo Maaninka on pitänyt hihatonta paitaa, niin silloin hihaton paita on juoksijan ainoa oikea asuste. Ja tätä samaa jatkuu koko ajan, aivan tauotta. Jos se alkaa ahdistaa jo lukijaakin, niin voi vain yrittää kuvitella, millaista olisi elää tuollaisen ihmisen kanssa.

Maaninkavaara toi minulle heti mieleen Juhani Peltosen Elmon. Elmohan oli urheilijana täydellinen: hänen ei tarvinnut harjoitella lainkaan, mutta hän voitti aina kaikki kilpailut, oli laji sitten mikä hyvänsä. Martti Huttunen on puolestaan urheilufanina täydellinen: hän on omistautunut omalle lajilleen niin kokonaan, ettei anna minkään häiritä sitä.

Martti ei suinkaan ole pelkkä fani, vaan hänellä on myös osaamista: hänen valmennuksessaan Heidistä tulee hyvä juoksija. Kääntöpuolena on se, että Martin mielestä Heidin tulisi olla vain juoksija, ei mitään muuta, ja kun Heidi juoksee vain edistääkseen isänsä toipumista, niin ristiriita on ilmeinen. Martti yrittää tehdä tyttärestään koneen: Heidi saa syödä ja juoda vain sitä minkä Martti hyväksyy. Hänen täytyy pitää yllään painoliiviä ja nukkua magneettirummussa. Hänen täytyy tehdä aivan kaikki mitä Martti ikinä keksiikään, eikä hän saa välittää siitä, että ystävät kaikkoavat, häntä kiusataan koulussa ja terveyskin alkaa pettää.

Lukijan myötätunto on Heidin puolella. Koko ajan on yllä odotus, milloin Heidi ilmoittaa lopettavansa tai Sirkka-äiti käskee heitä lopettamaan. Harjoittelussa ei ole mitään kivaa, elämässä ylipäätään ei ole mitään kivaa, ei ole mitään odotettavaa. On vain juokseminen. Martin silmissä kiiluu kultamitali, mutta jos ei se urheilijaa itseään kiinnosta, niin jäljelle ei jää mitään muuta kuin uhrattu elämä.

Tämä kirja on tietysti fiktion tuotetta, mutta Nousiainen kirjoittaa aiheesta sen verran asiantuntevalla otteella, että harjoittelu kuulostaa pääosin uskottavalta. Mikäli haluaa maailman parhaaksi kestävyysjuoksijaksi, niin jotain kirjassa kuvatun kaltaista se oletettavasti vaatii. Tämä tuo mieleen myös kaikki ne urheilijat, jotka on pakotettu menestymään maansa puolesta.

Minun mielestäni huippu-urheilulla on pelkästään viihdearvoa. Huippu-urheilijoita ei voi pitää roolimalleina tai esikuvina tavalliselle ihmiselle, sillä huipulle pääseminen (kovasti kilpailluissa lajeissa) vaatii sellaisia satsauksia ja uhrauksia, etteivät ne ole mitenkään tavalliselle ihmiselle mahdollisia.

Huippu-urheilu ei myöskään ole mitenkään esimerkillinen terveellisenä elämäntapana, enkä edes viittaa tässä dopingiin. Kuinka moni urheilija onkaan joutunut lopettamaan uransa erilaisten loukkaantumisten vuoksi? Kuinka moni on joutunut kirurgin pöydälle urheiluvammojensa takia? Otetaan esimerkkinä kansallinen ylpeydenaiheemme keihäänheitto: näyttäkää minulle kansainvälisesti menestyvä heittäjä, jonka olkapäätä ei ole leikattu kertaakaan, tai joka ei ole lopettanut uraansa loukkaannuttuaan tai ole edes menossa olkapääleikkaukseen. Veikkaan, että se ei ole kovin sankkalukuinen joukko. Urheilusankareita he voivat olla, mutta ei ole oikein pitää esikuvana sellaista, että rikotaan oma keho leikkauskuntoon.

Urheilusta kiinnostuneille lukijoille tämä kirja on mitä mainioin valinta, ja kuuluu yhteen aiemmin mainitun Elmon kanssa. Juniori-ikäisten urheilijoiden valmentajille tämä on aivan pakollista luettavaa. Kehotan heitä miettimään, valmentavatko he itsensä vai urheilijoidensa tähden. Onko tähtäimenä valmentajana saavutetut mitalit, kunnia ja mammona, vaiko tehdä jotain hyvää valmennettavilleen. Jälkimmäisessä tapauksessa on syytä miettiä, mitä se hyvä on, ja menestymisen halun pitäisi lähteä ensin urheilijasta itsestään, ja vasta sitten valmentajasta.

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä?

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä?
WSOY 2017
Painetussa kirjassa sivuja: 175
Äänikirjan lukija: Erja Manto
Äänikirjan kesto: 3h 17min

Kokoelma tekstejä, kirjoitettu enemmän tai vähemmän humoristisella otteella. Teeman osalta yhdistävää tekijää en löytänyt. En sanoisi, että nämä olivat hauskoja, "huvittava" kuvaa enemmän omaa kokemustani.

Välipala. Ei herättänyt ajatuksia suuntaan tai toiseen. Rutinoituneen kirjailijan tuotos, ja epäilemättä välipala myös hänelle. Ellei sitten ole kokoelma "lastuja".

Kalle Isokallio: Samuli Huttusen synnyinlahja

Kalle Isokallio: Samuli Huttusen synnyinlahja
Tammi 2014
Painetussa kirjassa sivuja: 268
Äänikirjan lukija: Jukka Peltola
Äänikirjan kesto: 6h 32min

Samuli Huttunen on kemiöläisen konepajan tuotekehitysinsinööri. Synnyinlahjanaan hän on saanut kyvyn ajatella kolmiulotteisesti ja suojelusenkelikseen itsensä arkkienkeli Mikaelin. Kykyään hän soveltaa kehittämällä edistyksellisen(?) vaihdelaatikon, ja suojelusenkelinsä avustamana firma kohoaa menestykseen.

Samulin tarinaa seurataan aina syntymästä lähtien, samoin kuin juuri samaisena päivänä Neuvostoliitossa syntyneen, tulevan oligarkin, Vasili Vissarovinkin. Molemmat ovat syntyneet sikäli sopivasti, että pääsevät kokemaan erilaisia suuria lähihistorian tapahtumia ja ovat olleet niiden hetkellä otollisen ikäisiäkin.

Kaiken - aivan kaiken - takana on jumalallinen johdatus. Jumala itse on asettanut Samulille ja Vasilille heidän suojelusenkelinsä ja sekä valvoo että ohjaa heidän toimiaan jatkuvasti.

Se juonesta. Tästä tarinan taivaallisesta osuudesta kirjoittaja on saanut melkoisen mukavasti sivujen täytettä, mutta juonen osalta se on melko tarpeeton. Toki historiallisia tapahtumia voi kommentoida tälläkin tavalla, aivan kuin niiden takana olisi jotain harkintaa tai johdatusta. Tai sitten se on mukana vain täytteenä, tai johtamassa huomiota pois siitä, että loppujen lopuksi juoni on varsin köykäinen. En kyennyt erottamaan siitä erityistä huippukohtaa tai notkelmiakaan: melko tasaista tahtia alusta loppuun.

Ilman muuta kirjan parasta antia on se, miten Isokallio kommentoi maailman- ja yritystalouden tapahtumia. Jälkiviisaana kylläkin, mutta niiden yhteydessä on selvästi havaittavissa asiantuntemusta.

Tällaisille veijarikirjoille on epäilemättä paikkansa, mutta minä en oikein syttynyt.

---

Nillitystä: vuonna 1989 ei maailmassa ollut 7 miljardia ihmistä. Noihin aikoihin eivät myöskään kemiöläisen konepajan työntekijät lähettäneet toisilleen "illalla tietoja sähköpostilla".

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta

Kaisa Haatanen: Meikkipussin pohjalta
Johnny Kniga 2015
Painetussa kirjassa sivuja: 171
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Äänikirjan kesto: 3h 47min

Tämä bloggaus on jatkoa kirjalle Ylipainolisämaksu sikäli, että tämä kirja edelsi tuota toista. Tartuin tähän kirjaan pitkälti siksi, että kuvittelin kyseessä olevan suht perinteisen romaanin, kun ensin luetussa oli kyse lähinnä luettelosta irrallisia tekstejä. Jouduin kuitenkin pettymään, sillä käytännössä tämäkin on kokoelma.

Kirjan päähenkilö on edelleen Tytti Karakoski, joka muistuttaa kovasti kirjailijaa itseään. Häntä ahdistaa ikääntyminen, ja siksi hän jää vuodeksi virkavapaalle. Tuon vuoden aikana hän kirjoittelee erilaisista aiheista. Tämän varsin lyhyen johdannon jälkeen päästään asiaan: sisältönä ovat nuo tekstit aiheiden mukaan aakkosjärjestyksessä.

Jos Ylipainolisämaksussa teksteillä oli yhdistävänä tekijänä matkustaminen, niin tässä sellaista ei yhtä selkeästi ole. Tietysti kirjoittajan ajatuksissa on se ikääntyminen, mutta se ei lopulta yhdistä tekstejä muuten kuin näkökulmansa kautta.

Lyhyesti voisi todeta, että mitä satuinkaan sanomaan edellisestä, pätee myös tämän kohdalla.

Pekka Hiltunen: Onni

Pekka Hiltunen: Onni
WSOY 2016
Painetussa kirjassa sivuja: 395
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Äänikirjan kesto: 12h 50min

Tämä kirja valikoitui kuunneltavakseni etupäässä siksi, että se sattui olemaan kirjastossa vapaana. On mukavaa voida lainata äänikirjojakin perinteisten kirjojen tapaan. Valikoima on tietysti merkittävästi suppeampi, mutta hintaansa nähden palvelua voi pitää erinomaisena.

Onni on aikalaisromaani, joka kertoo toisaalta media-alan viimeaikaisesta muuttumisesta ja toisaalta homojen oikeuksien etenemisestä. Kirjassa liikutaan kahdessa eri aikatasossa. Mennyt aika keskittyy homoasiaan, ja nykyaika media-alaan.

Päähenkilö Oskari Silta on nykyajassa hakemassa töitä lehden toimituspäällikkönä, ja suurimman osan kirjan siitä puolesta hän on työpsykologin haastattelussa. Itse haastattelu ei suju suunnitelmien mukaan, vaan he päätyvät keskustelemaan vähän kaikesta - joskin Oskarin osalta se "kaikki" tarkoittaa pitkälti valitusta toimittajan työn muuttumisesta. Ei ole yllättävää, että kirjoittaja on itsekin toimittaja, sillä hän jaksaa toitottaa media-alan nykytilanteen surkeutta yhä uudestaan, vaikka asia kuulijalle (ja lukijalle) on jo tullut hyvinkin selväksi.

Menneen ajan osuudessa kuvataan Rovaniemeläistä homoyhteisöä, johon kuuluu myös Oskarin tyttöystävä Tuulikki. Tähän osion ei liity paasaamista, ja itse pidin näiden kahden maailman yhdistelmää vähintäänkin erikoisena. Miksi juuri homot? Toki kehitys heidän osaltaan on edennyt suosiolliseen suuntaan ja sikäli juuri päinvastoin kuin media-ala, mutta en silti osaa nähdä näiden välillä sen kummempaa yhteyttä.

En voi jättää mainitsematta vielä Oskarin entistä koulukaveria Aapoa, tai Roady Runneria, kuten hän itse toivoo itseään kutsuttavan. Roady on omien puheittensa mukaan musiikkimaailman seuraava supertähti, jonka nimi tulee vielä olemaan kaikkien huulilla. Näyttöjä hänellä ei ole, mutta uhoa sitäkin enemmän. Roady on alleviivaavan ärsyttävä hahmo. Hän edustaa juuri sitä ihmisryhmää, jolle mediamaailman muuttuminen sopii, joka elää somenäkyvyydestä, tykkäyksistä ja klikkauksista.

Hiltusen maalaama kuva perinteisen toimittajan työn ahdingosta tuntuu huolestuttavalta, mutta en ole valmis jakamaan hänen pessimismiään sellaisenaan. Vaikka yhä enenevä pinnallisuus vaikuttaisikin olevan vallitseva trendi, niin eivät ihmiset kuitenkaan ole ihan pelkkiä typeryksiä. Eivät kaikki lukijat ole tyytyväisiä klikkienkalastelujournalismiin. Kun se yleistyy ja kunnolla tehdyt jutut vähenevät, alkaa jälkimmäiselle syntyä aivan uutta tilausta. Hiltusen haikailemassa maailmassa kunnolla tehtyä journalismia oli tarjolla yllin kyllin, mutta jos se alkaa käydä oikeasti vähiin, niin uskon että löytyy yhä enemmän ihmisiä jotka ovat valmiita siitä myös maksamaan. Meidät on totutettu siihen, että sisällöstä ei tarvitse maksaa, mutta jos ilmaiseksi saa vain klikkienkalasteluhöttöä, niin kyllä lukijoille tulee mieleen, että onko mielekästä tuhlata aikaansa sen parissa vai onko parempi maksaa hieman siitä, että saa myös tolkullista sisältöä.

(Huomasin kyllä, miten itsekin tämän bloggauksen alussa ylistin sitä autuutta, että äänikirjojakin saa nimenomaan ilmaiseksi. Ne ovat juuri sitä laatusisältöä, josta voisi hyvin maksaakin. Onneksi kirjastot eivät ole riippuvaisia klikkauksista, ainakaan vielä.)

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu

Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu
Johnny Kniga 2016
Painetussa kirjassa sivuja: 158
Äänikirja, lukija Krista Putkonen-Örn
Äänikirjan kesto: 3h 36min

Tässä tulee ihka ensimmäinen äänikirjani. Kuunteluvuoroon se valikoitui pitkälti sattuman johdosta: lainailin kirjastosta vapaina olleita äänikirjoja, tallensin ne muistitikulle ja tämä sattui olemaan aakkosjärjestyksessä ensimmäinen.

Olin kuunnellut kirjaa jo hyvän aikaa, kun aloin ihmetellä kuka on se Tytti, josta mainittiin. Kävi ilmi, että kirjoittaja ei puhukaan omana itsenään, vaan ensimmäisen kirjansa päähenkilönä Tytti Karakoskena. Minusta valinta kuulostaa vähän erikoiselta, sillä lukijan - tai kuulijan - kannalta asia on aivan yhdentekevä. Väliä sillä lienee ainoastaan niille, jotka tuntevat kirjailijan niin hyvin, että tietävät jonkin asian olevan keksittyä. En esim. tiedä onko Kaisa Haatasen äiti ollut opettaja, mutta kirjan kannalta sillä ei ole väliä.

Kirja koostuu useasta lyhyestä tekstistä, joka kaikki liittyvät tavalla tai toisella matkailuun. On erilaisia kohteita , hyviä ja huonoja. On erilaisia matkakumppaneita, hyviä ja huonoja, ja voi matkustaa yksinkin. Matkalla voi sairastua, ja matkalla voi tehdä erilaisia asioita. Tietenkin.

Ihan hauskaa kuultavaa tämä oli. En kuulune aivan ensisijaiseen kohderyhmään, mutta silti. Ne, joilla on enemmän samansuuntaisia matkailukokemuksia, nauttinevat enemmän. Olen kuitenkin ehtinyt tehdä varauksen myös Haatasen esikoiskirjan ääniversiosta.